Hunajainen teriyakilohi

Hunajainen teriyakilohi
Hunajainen teriakilohi

Teriyakilohi on helppo, kätevä ja maistuva ruoka niin arkeen kuin viikonloppuun. Sama hunajainen
kastike käy myös esimerkiksi kana- ja broilerifileille tai vegaanisille fileepaloille.
Herkullinen hunajainen teriyakikastike valmistetaan tässä itse alusta alkaen. Kastike kruunaa sekä
lohen että lisukkeet: perunat, palsternakat ja grillijuuston.

Valmistusaika n. 10 min

n. 2½ dl Teriyakikastike
2 rkl seesamiöljyä
1 dl japanilaista makeaa soijakastiketta
½ dl vettä
½ dl Hunajayhtymän suomalaista kiteistä hunajaa tai kukkaishunajaa
½ dl balsamiviinietikkaa (tai makeaa Mirin-riisiviinietikkaa)
1 rkl maissitärkkelystä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 tl inkivääritahnaa tai pieni pala tuoretta raastettua inkivääriä


1. Mittaa kastikkeen kaikki ainekset pieneen kattilaan ja sekoita tasaiseksi kierrevatkaimella.
Kuumenna koko ajan sekoittaen, vähennä lämpöä matalalle lämmölle noin 5 minuutiksi, kunnes
seos paksuuntuu eli kastiketta keitetään vähän kasaan.
2. Anna kastikkeen jäähtyä. Teriyakikastikkeen kuuluu olla paksuhkoa ja tahmaista.
3. Teriyakikastike maustaa liha-, kala-, kana tai kasvisruokia. Kokeile tahmaista kastiketta myös
marinadina tai glaseeraukseen.


Teriyakilohi lisukkeineen
Valmistusaika n. 45 min, josta työaika n. 15 min
n. 4:lle
500 g perunalohkoja (n. 8 pientä)
2 palsternakkaa
nippu kesäsipuleja varsineen (tai salottisipuleja)
n. 700 g kirjolohifilee
200 g grillijuustoa
½ dl juoksevaa suodatettua suomalaista kukkaishunajaa (pullosta)
½–1 tl suolaa
½ tl cayennepippuria
n. 2 dl hunajaista teriyakikastiketta


PINNALLE
2 rkl seesaminsiemeniä


1. Pese perunat ja palsternakat, ja leikkaa ne pieniksi lohkoiksi.
2. Painele leivinpaperia ison ja laakean uunivuoan pohjalle. Nostele päälle perunat ja palsternakat.
Ripottele päälle suolaa ja pippuria. Paahda annosta 200-asteisen uunin keskitasolla 20 minuuttia
3. Kuori ja lohko sipulit ja leikkaa varret paloiksi. Leikkaa grillijuusto isoiksi kuutioiksi. Kuivaa
kirjolohi talouspaperilla ja leikkaa annospaloiksi.
4. Lisää nämä vuokaan (voit työntää perunat ja palsternakat vuoan reunoille ja asettaa lohet
keskelle), ripottele lohen päälle vähän suolaa ja valuta hunajaa kaikkien ainesten päälle. Paahda 5
minuuttia. Laske lämpö 175-asteeseen.
5. Kaada sen jälkeen maustekastike eritoten lohifileiden, mutta myös muiden ainesten päälle.
Jatka kypsennystä noin 15 minuuttia, kunnes kaikki ainekset ovat kypsiä.
6. Ripottele lopuksi päälle seesaminsiemeniä. Tarjoile kuumana.

 

Shopping Cart
Scroll to Top